Löfkullan pelisäännöt

Toisten pelaajien huomioon ottaminen ja turvallisuus kaikissa tilanteissa ovat keskeisiä periaatteita golfkentällä. Peli perustuu sääntöjen noudattamiseen ja pelaajien hyvä käytös sekä kohteliaat tavat kuuluu lajiin erityisesti. Jotta pelaaminen on nautinnollista, joutuisaa ja kaikille turvallista on jokaisen pelaajan noudatettava kentän pelisääntöjä ja golf-etikettiä.

Lähtöaika ja ilmoittautuminen

Pelaamme vain kentän aukioloaikoina ja viimeinen lähtö aukioloajoissa ja ohje koskee myös kaksi kierrosta pelaavia

Lähtöaika

Lähtöaikaa ei voi varata etukäteen. Lähtöjärjestys määräytyy pallorännin mukaan eli jonotusperiaatteella paikan päältä. Palloränni löytyy lähtöpaikalta 1. tiiltä.
Loppukesästä ja syksyisin pelaajien on hyvä huomioida, että aurinko laskee aikaisemmin ja pimeys tulee nopeasti etenkin pilvisenä iltana.

Ilmoittautumien

Pelimaksu suoritetaan ENNEN kierrokselle lähtöä. Aikuisten Green feen voi maksaa caddiemasterille tai MobilePaylla, jolloin caddiemasterille ei tarvitse ilmoittautua.

Maksuohjeet löytyvät kentältä 1 tiiltä. Pelimaksu maksetaan juuri ennen kierokselle menoa, jotta ruuhkaikana varmistetaan, että kaikki haluakkaat pääsevät pelaamaan ennen viimeistä lähtöä. Maksettua pelimaksua ei palauteta.

Juniori, opiskelija ja eläkeläinen ilmoittautuvat AINA caddiemasterille ennen lähtöä ja esittävät alennukseen oikeuttavan todistuksen.

  • pelaamme vain kentän aukioloaikoina
  • maksimi 4 pelaajaa per ryhmä; kiireisenä peliaikana pelataan 4 pelaajan ryhmissä. Huom! Caddiet eivät ole sallittuja
  • turvallisuuden varmistamiseksi suosittelemme, että yhdellä ryhmässä on Green Card

Pelivarusteet

JOKAISELLA PELAAJALLA TULEE OLLA:

  • golfbägi
  • golfmailat (omat tai vuokratut, väh. 3 kpl mailoja + putteri)
  • griinihaarukka
  • pelipallot (rangepallojen käyttö ehdottomasti kielletty)
  • puutiit avauslyönteihin

Vuokrapelivälineitä vuokraavien tarvitsee hankkia myös pelipalloja ja griinihaarukan sekä puutiitä avauksiin, joita voi ostaa caddiemasteriltä. Pelivälineitä vuokrattaess on esitettävä henkilökortti, ajokortti tai passi. Vuokratut pelivarusteet tulee palauttaa ennen caddiemasterin toimiston sulkemista. Toimiston sulkemisen ajankohta löytyy aukioloajaoissa.Kentällä on käytössä bägikärryjä joiden käyttö on ilmaista.

Pelisäännöt lyhyesti

  • Käytä avauksissa AINA puutiitä, näin nurmi pysyy hyvänä koko kauden.
  • Rangepallojen käyttö radalla on ehdottomasti kielletty.
  • Harjoituslyönnit tehdään lyöntipaikan ulkopuolella.
  • Golfbagit ja kärryt jätetään viheriöiden ulkopuolelle, jotta viheriö ei rikkoonnu.
  • Väylällä irtilyöty nurmi laitetaan takaisin paikalleen ja pallon alastulojäljet korjataan viheriöllä.
  • Tasoita jälkesi hiekkaesteessä ja jätä harava bunkkeriin
  • Pallojen kerääminen asuntojen pihoilta ja pelaaminen ulkorajalta on kielletty, raja merkitty valkoisilla paaluilla.
  • Ystävällisesti huomioi muut pelaajat ja anna kaikille pelirauha. Puhelin äänettömällä.
  • Löfkulla pukeutumisohje on; siisti ja asiallinen golfpukeutuminen. Mielellään ei farkuissa kentälle ja paita pidetään päällä kuumallakin säällä.

Pelinopeus ja kierrosaika

Hidas pelaaminen vie kaikilta peli-ilon. Pelaajien on tosissaan yritettävä pelata ripeästi. Ryhmän on pysyttävä edellisen ryhmän vauhdissa. Jotta golfkierros etenisi joutuisasti, pelaajan tulee aina olla valmis lyömään mahdollisimman nopeasti omalla vuorollaan. Joutuisa eteneminen tarkoittaa myös reipasvauhtista kävelemistä.

Pelikierroksen tavoiteaika neljän hengen ryhmälle on 90 minuuttia eli 10 minuuttia / väylä. Pelaajan maksimi lyöntimäärä on 9 lyöntiä / väylä. Mikäli et ole onnistunut samaan palloa reikään 9 lyönnin jälkeen, otathan pallon taskuun ja siirryt seuraavalle väylälle. Kadonnutta palloa saa etsiä korkeitaan 3 minuuttia.

Jos ryhmän peli kaikesta yrityksestä huolimatta on hidasta tai takaa tulee selvästi nopeampi ryhmä, niin päästetään ryhmä ohi, jos kentän pelitilanne mahdollistaa ohituksen. Taaemmalle ryhmälle annetaan seuraavalla tiiauspaikalla ohituslupa, joka on selkeä ja näkyvä ohitusmerkki ja suojaudutaan tulevilta palloilta.

Muista myös:

  • Mene omalle pallollesi välittömästi, kun voit tehdä sen turvallisesti.
  • Tutustu puttilinjaasi, kun toiset puttaavat. Vältä kuitenkin häiritsemästä muita.
  • Pelaa varapallo, jos pallosi on vaarassa kadota muualle kuin vesiesteeseen tai kentän rajojen ulkopuolelle.
  • Tee tuloskorttiin merkinnät matkalla seuraavalle tiille

Turvallisuus

Turvallisuuden varmistamiseksi suosittelemme, että yhdellä pelaajalla ryhmässä on green card. Kovalla vauhdilla etenevä golfpallo on vaarallinen ja pahimmillaan vakavia vammoja aiheuttava esine. Turvallisuuden kannalta on tärkeintä, että peli aloitetaan vasta kun edellä kulkeva ryhmä on riittävän etäällä. Jos pallo lipsahtaa reilusti sivusuuntaan, toisen väylän puolelle tai muiden pelaajien suuntaan tai jos et tiedä mihin pallo lähti, on koko peliryhmän yhteinen ja kaikuva FORE-huuto tarpeen.

  • Jokaisella pelaajalla tulee olla oma bägi. Mikäli etsit palloasi metsästä, jätä bägisi näkyville niin, että takaa tulevat näkevät sen ja huomioivat sinut.
  • Lapsi pelaajien turvallisuuden varmistamiseksi on 9-reikäisellä golfradalla alaikäraja 6 vuotta. Lapset pelaavat vanhempien vastuulla.
  • Pelaajien on kannettava vastuunsa myös kentänhoitajien turvallisuudesta. Kentänhoitajalla on kentällä aina etuoikeus pelaajiin nähden. Pelia voi jatkaa vasta, kun kentänhoitaja on antanut siihen luvan.

Paikallisäännöt

Kentällä noudatetaan kentän myös Löfkulla Golfin paikallissääntöjä.Tutustu paikallissääntöihin etukäteen. Säännöt ovat nähtävillä myös caddimasterin toimistossa. Lue lisää paikallissäännöistä!

Valvonta

Löfkulla Golf kentän alueella on nauhoittava kameravalvonta. Kenttämme valvonnasta vastaa kentän henkilökunta, joilla on oikeus puuttua pelaamiseen ja tarvittaessa väärinkäytösten perusteella myös poistaa pelaaja kentältä, eikä pelimaksuja palauteta. Henkilökunta tekee tarkastuksia kentällä, joten maksettu pelimaksutosite tulee löytyä pelaajan puhelimesta, Green Fee lippu tai kuitti pelimaksusta. Maksamattoman pelikierroksen sakko on 50 € + Green Fee.  Maksamattomasta pallokorista perimme 20 € sakko + pallokori. Ilmoitamme poliisille kaikista väärinkäytöksistä.Suoritamme kentällä valvontaa myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Pelaaminen ukkosen lähestyessä

Pelaaminen ukkosella on vaarallista, jos ukonilma uhkaa ja ukkospilviä on näkyvissä, seuraa tilannetta tarkasti. Jos jo sataa, jyrisee ja salamoi (vaikka kauempanakin), lopeta pelaaminen heti ja poistu kentältä. Pelaaminen ukkosella on aina vaarallista; golfmailan, kärryn ja sateenvarjon käyttöä tulee ehdottomasti välttää. Puiden alta ei saa hakea suojaa. Ota itse vastuu omasta turvallisuudestasi; golfkentän henkilökunta pyrkii informoimaan ukkoskuuroista, mutta aina ei ole henkilökuntakaan tietoinen nopeasti etenevästä ukkosesta. Tällöin pelaajan täytyy itse ymmärtää keskeyttää peli ukkosen uhatessa.

Lemmikit

Yleisen turvallisuuden ja runsaan eläinkannan vuoksi lemmikkejä ei saa tuoda kentän alueelle.

Lastenvaunut

Lasten turvallisuuden varmistamiseksi 9-reikäiselle radalle ei lastenvaunuilla tai rattailla.

Alkoholi

Alkoholia saa nauttia ainoastaan kahvilan anniskelualueella.

Pelaaminen kuuralla tai pakkasella

Öitten kylmetessä syksyn edetessä, kenttä saattaa olla jäässä tai kuurassa, pelaaminen on kielletty, kunnes aurinko lämmittää kentän pelikuntoon. Jäisellä ja kuuraisella viheriöllä on pelaaminen ja liikkuminen ehdottomasti kielletty, sillä liikkuminen jäätyneellä ruoholla murskaa ruohon solukon, jolloin ruoho kuolee. Caddiemaster antaa luvan pelaamiselle kun, viheriöt ovat sulaneet.

Vakuutus

Suomen Golfliitto on hankkinut Pohjolan Sporttiturva tapaturma- ja vastuuvakuutuksen jokaiselle golfseuraan kuuluvalle lajin harrastajalle. Lisäksi vakuutettuina ovat henkilöt, jotka harrastusmielessä kokeilevat lajia osallistumalla Golfliiton jäsenseurojen organisoimaan koulutuksen tai tapahtumaan esim. Green Gard koulutukseen kentällä tai harjoitusalueella. Kaikki muut pelaajat ilman seurajäsenyyttä pelavaat omalla vastuulla. Lisätietoa vakuutuksesta  tästä linkistä!

Noudata kentällä olevia ohjeita, muista turvallisuus ja nauti pelistä!